
Ulkoilu on yksi ihmiselämän tärkeimmistä asioista. Jos henkilö ei harrasta ollenkaan liikuntaa, kertyy hänelle helposti liikakehoja, minkä lisäksi keho alkaa menettää liikunnallisuutensa ja joustavuutensa. Näinpä parasta olisi kävellä päivittäin vähintään noin 8000 askelta eli myös auton mittaa pidempiä matkoja.
Ulkoilun ja liikunnan lisäksi ihmiskeho ja mieli hyötyvät kuitenkin myös muunkinlaisista aktiviteeteista. Tässä artikkelissa listaamme muutamia hyväksi todettuja tapoja rentouttaa kehoa ja mieltä myös sisätiloissa.
1. Saunominen
Yksi parhaimmista ja suomalaisimmista tavoista rentoutua on käydä saunassa. Saunominen on perisuomalainen keksintö, josta saamme maamme kansalaisina olla ylpeitä. Sen lisäksi, että Suomesta löytyy joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoonia saunoja, ovat erilaiset saunat levinneet myös muualle maailmaan. Moni suomalainen nauttiikin valtavasti siitä, kun onnistuu löytämään saunan tai jonkinlaisen saunakeskuksen esimerkiksi hotelliltaan.
Saunomisessa on monenlaisia hyötyjä. Sen on todettu esimerkiksi vähentävän lihasjumeja ja poistavan myrkkyjä kehosta. Hikoilun myötä keho puhdistautuu ja mieli kevenee.
Saunominen on erinomainen rentoutumiskeino maailmassa, jossa moni meistä on jatkuvasti jonkinlaisen ruudun tai näytön edessä. Kun perhe saunoo, kännykät jäävät ulkopuolelle ja kaikki voivat keskittyä toistensa kanssa keskusteluun. Mikä ehkäpä parasta, poikkeuksellinen saunaympäristö rohkaisee saunojia puhumaan myös syvällisistä asioista, minkä myötä sauna helposti syventää ja parantaa ihmissuhteita entisestään.
Moni ulkomainenkin urheilija kertoo omistavansa oman saunan, jota he käyttävät apuna palautumiseen ja juurikin rentoutumiseen.
2. Kylmä sukellus
Kylmästä sukeltamisesta (englanniksi “cold plunge”) on viimeisen muutaman vuoden aikana tullut melkoinen ilmiö etenkin angloamerikkalaisessa kulttuurissa. Erityisen suosittua kylmät sukellukset ovat aamulla heti henkilön herättyä. Ideana on, että henkilöllä on pihallaan pienikokoinen mutta syvä allas, joka on täynnä mahdollisimman kylmää vettä. Sukellus tähän veteen kestää yleensä vain noin minuutin ajan, minkä aikana keho reagoi voimakkaasti ja tarjoaa henkilölle melkoisen endorfiiniryöpyn.
Moni maailmantähti on kertonut sisällyttävänsä sekä saunomisen että kylmät sukellukset päivittäiseen kehonhoitorutiiniinsa. Niiden avulla kehon saa ikään kuin nollattua takaisin tehdasasetuksiin.
Kylmät sukellukset ovat erityisen suosittuja aamuisin. Monen elämäntapakouluttajan mukaan aamut ovat tärkeässä roolissa päivän suunnan asettamisessa. Epämiellyttävältä tuntuva kylmä sukellus voi näin ollen valmistaa ihmistä päivän muihin haasteisiin antamalla fiiliksen, että kaikesta pääsee yli.
3. Nettikasinolla pelaaminen
Nettikasinolla pelaaminen ei tietenkään ole saunan tai kylmien sukellusten veroinen tapa rentouttaa kehoa. Sen sijaan rahapelit voivat auttaa henkilöä muuten vain rentoutumaan ja viettämään kevyttä vapaa-aikaa. Pelipaikaksi sopii vaikkapa uusi Zimpler casino, joka mahdollistaa rahatalletusten tekemisen näppärästi kotimaisilla pankkitunnuksilla. Monelle tällaiselle kasinolle pääsee myös liittymään vain noin minuutissa ilman sen suurempaa vaivannäköä.
Nettikasinolla pelaaminen on korkean dopamiinin aktiviteetti. Se tuntuu usein koko kehossa, mikä tekee siitä rentouttavaa. Toisaalta joidenkin pelaajien aivot saattavat reagoida uhkapeleihin liiankin vahvasti, jolloin pelaamisesta saattaa tulla addiktiivista. Suositeltavaa siis on, että kasinopelaaminen pyritään pitämään mahdollisimman vastuullisena. Koskaan ei tule riskeerata enempää rahaa kuin mitä on varaa.
4. Videopelien pelaaminen
Rahapelien pelaamisen lisäksi myös videopelien pelaaminen voi olla loistava rentoutumiskeino. Itse asiassa jopa maailman rikkain mies Elon Musk on kehunut käyttävänsä videopelejä nimenomaan rentoutumiseen.
Rentoutumisen lisäksi videopeleillä on muitakin hyviä vaikutuksia. Videopelit tarjoavat myös esimerkiksi lapsille ja nuorille mainion paikan kokeilla erilaisia taitojaan ja onnistua sekä epäonnistua turvallisessa ympäristössä. Jos peli ei kulje, on kyse kuitenkin lopulta vain pelistä. Jos taas peli menee hyvin, saa pelaaja aina yhtä mukavia onnistumisen tunteita itselleen.
Nykyään varsin suosittuja ovat muun muassa Fortniten kaltaiset kilpailulliset nettimoninpelit. Niissä pelaajat pääsevät mittelemään taitojaan myös ystäviensä ja muun maailman kanssa. Seurauksena voi näin ollen olla paljon sosiaalisempi ja yhteisöllisempi kokemus kuin moni ehkä osaa edes olettaa.
5. Musiikin kuuntelu
Kuten jo aiemmin mainitsimme, moni nykyihminen viettää joka päivä runsaasti aikaa näyttöjen äärellä. Tänä aikana Instagramin ja TikTokin kaltaiset sovellukset ovat menneet ohi myös musiikin kuuntelusta. Näinpä moni on unohtanut, kuinka rentouttavaa ja avartavaa hyvän musiikin kuuntelu voikaan olla.
Erityisen tehokas vaikutus musiikilla on, kun sitä kuunnellessa sulkee silmänsä. Välillä on terveellistä tällä tavoin sulkea visuaalisuuteen keskittynyt maailma hetkeksi ulkopuolelle ja keskittyä muihin aistihavaintoihin. Vähintään muutaman biisin kuuntelu päivittäin voi antaa elämään mukavasti lisää syvyyttä ja mielekkyyttä.
Lopuksi
Rentoutumiskeinoja löytyy maailmasta vaikka kuinka paljon. Kattavasta listastamme huolimatta on tosin pakko todeta, että kunnollista ulkona ja vaikkapa metsässä samoilua tehokkaampaa rentoutumistapaa on vaikea löytää. Siispä ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille!